Kuvassa syreenipensas täydessä kukkaloistossa

Hoitokunnan ajankohtaista

Pohjoismaiden pääministerien vierailu 3.5.2023 aiheuttaa poikkeuksia Suomenlinnan lauttaliikenteeseen

3.5.2023

Keskiviikkona 3.5,2023 klo 9–22 sekä henkilöliikenteen lautat että huoltolautta lähtevät Katajanokalta, mutta Suomenlinnassa käyttävät vakituisia laitureitaan. Alukset noudattavat myös poikkeuksellista aikataulua. Lue lisää

Konservointi säilyttää ja suojaa 1700-luvun tykinputkia

22.2.2023

Konservaattori Lasse Mattila konservoi helmikuussa levyhallissa kolme 1700-luvulta peräisin olevaa kanuunamallista tykinputkea. Työ on osa pidempiaikaista konservointihanketta, jota jatketaan jo kuluvan vuoden elokuussa sekä tulevina vuosina. Lue lisää

Koronaturvallisuus

1.4.2022

Helsingin kaupunginosana Suomenlinnaa koskevat samat korona-ajan säännöt kuin muutakin pääkaupunkiseutua. Ajantasaisen tilanteen voi tarkistaa THL:ltä. Avaa ohjeet THL:n sivuilta. Kauniissa merilinnoituksessa voi nauttia palveluista, tapahtumista, kulttuurista, historiasta ja ulkoilusta merellisissä maisemissa. Tilaa ulkoiluun riittää hyvin. Tarkat tiedot auki olevista palveluista näkee päiväkohtaisesti aukiolokalenterista. Avaa aukiolokalenteri. Myös Suomenlinnan digiopas on hyvä apu vierailua varten, sillä se neuvoo reitit nähtävyyksien […] Lue lisää

Kurkistus hoitokunnan työhön: puutarhurit

24.3.2022

Suomenlinnan ainutlaatuinen historiallinen ympäristö vaatii jatkuvaa hoivaa pysyäkseen kunnossa ja edustavana. Linnoituksesta huolta pitävässä Suomenlinnan hoitokunnassa työskentelee seitsemän puutarhuria, jotka hoitavat saarimaisemaa sen arvon ja välillä kovankin kulutuksen vaatimalla tavalla. Lue lisää

Rantakasarmin uusittu sisäänkäynti käyttöön

1.2.2022

Suomenlinnan lautan odotusaulaan ja mm. matkailuneuvontaan johtava sisäänkäynti Rantakasarmilla on uudistettu. Sisäänkäynti on nyt jälleen käytössä pienen uudistamistyöstä aiheutuneen katkoksen jälkeen. Lue lisää

YM vahvisti Suomenlinnan suojelun rakennusperintölailla

31.1.2022

Ympäristöministeriö on vahvistanut Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tekemä rakennussuojelupäätöksen Suomenlinnan suojelemisesta rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla. Lue lisää

Kulkuväylät kunnossa talvellakin

7.1.2022

Talvi painaa päälle, mutta Suomenlinnassa ollaan aina valmiina. Linnoituksen arvokkaat ja ainutlaatuiset raitit pidetään kulkukunnossa sopivalla käsi- ja konevoiman yhteispelillä. Lue lisää

Rantakasarmin palvelujen esteettömyyttä parannetaan

6.1.2022

Suomenlinnan lautan odotusaulaan ja mm. matkailuneuvontaan johtavaa sisäänkäyntiä uudistetaan päälaiturin viereisellä Rantakasarmilla (C1). Työn vuoksi sisäänkäynti ja odotusaula ovat poissa käytöstä maanantaista 10.1. alkaen. Lue lisää

Koronaturvallisuus

24.11.2021

Tervetuloa Suomenlinnaan! Kauniissa merilinnoituksessa voi nauttia palveluista, kulttuurista, historiasta ja ulkoilusta merellisissä maisemissa. Tältä sivulta löydät ajantasaiset kuulumiset koronavirustilanteen vaikutuksista Suomenlinnassa. Lue lisää

Länsi-Mustasaarelle kaavaillusta uudisrakentamisesta luovutaan

18.11.2021

Länsi-Mustasaarelle suunniteltuja uusia asuinrakennuksia ei toteuteta. Päätös perustuu asemakaavoituksen yhteydessä tehtyyn uudisrakentamishankkeen toteutuskelpoisuuden tarkasteluun. Lue lisää