Linnoituksen vaiheita

Suomenlinna on historiansa aikana ollut osa kolmea valtiota ja niiden historiaa. Tällä sivulla voit tutustua tarkemmin linnoituksen historian vaiheisiin.

Nykyään Suomenlinna-nimellä tunnettu linnoitus on suojannut Helsinkiä, toiminut varikkolinnoituksena sekä osana Pietarin kaupunkia suojannutta linnoitusverkostoa.

Pitkän historiansa aikana linnoitusta ja sen aluetta on kuvattu linnoitussuunnitelmissa ja aluekartoissa. Ne kertovat linnoituksen suhteesta Helsinkiin ja lähisaariin. Tällä alasivulla perehdytään linnoitusvaiheita ja aluetta kuvaaviin karttoihin sekä Suomenlinnan tapahtumiin.

Lisää tietoa Suomenlinnan ruotsalaisesta, venäläisestä ja suomalaisesta historiasta löydät Suomenlinnan verkkosivulta. Alla olevat linkit aukeavat uuteen välilehteen.

Suomenlinnan vaiheet ja Itämeren linnoitukset kartalla

Alla olevasta linkistä avautuu kartta, joka esittää Itämeren linnoituksia ja niiden hallintaa viime vuosisatoina. Kartasta voit myös tutustua linnoitusta kuvaaviin historiallisiin karttoihin ja tarkastella rakennusvaiheiden edistymistä Suomenlinnassa eri aikakausilta.

Kartta on tehty Google Mapsin päälle. Kartan alaosasta voi valita eri aikakausia, jotka aukeavat kartan päälle.

Avaa kartta uuteen välilehteen tästä linkistä.

Lähteet ja ohjeita kartan käyttöön

Linnoituksen vaiheet -karttaan on upotettu historiallisia karttoja linnoituksen ruotsalaiselta, venäläiseltä sekä suomalaiselta kaudelta. Valitse haluamasi kartta pyöreästä karttapainikkeesta kartan aikajanalla.

Linnoituksen vaiheet -karttaan upoteutut historialliset kartat:

Vuoden 1772 kartta esittää Viaporin rakennustöiden tilannetta Augustin Ehrensvärdin kauden loppuvaiheessa, kun linnoitustyöt olivat jatkuneet 24 vuotta. Kartta on Krigsarkivetin kokoelmista.

Linnoitussuunnitelma vuodelta 1822 on venäläisellä kaudella piirretty kartta. Se on Kansallismuseon kokoelmissa, venäläisen insinöörikunnan yleisasemapiirrosten sarjasta.

Suomalaisen kauden alusta, 1920-luvulta, on kolme karttaa.

  • Vuoden 1923 matkailijan on ensimmäinen Suomenlinnan matkailukartta, ja se julkaistiin Ehrensvärd-seura ry:n painattamassa Vanha Suomenlinna oppaassa. Kartassa esitellään Kustaanmiekan ja Susisaaren saaret, jotka luettiin muinaismuistoalueeksi.
  • Vuoden 1922 Suomenlinnan topografinen kartta kuuluu Merimuseon kokoelmiin. Kartta kuvaa Suomenlinnaa ja lähisaaria, mutta siitä puuttuu museoalueeksi katsottu osa linnoituksesta.
  • Kolmas suomalaisen kauden alkuvaiheen kartta on Suomenlinnan inventointikartta, jossa on kuvattu Suomenlinnan rakennukset, käyttötarkoitus ja rakennusvuodet vuonna 1922. Kartta on Suomenlinnan hoitokunnan kokoelmista.

Suomenlinnan rakennusvaiheet -kartta

Linnoituksen vaiheet -kartalla voit myös tarkastella Suomenlinnan rakennuskausia. Eri väreillä merkityt rakennukset kertovat millä kaudella ne on rakennettu. Voit valita haluamasi rakennuskauden ylemmältä aikajanalta.

Linnoitus ja Itämeren alueen linnoitteet eri aikoina

Kartan alalaidan aikajanasta valitsemalla voit tarkastella linnoituksen suhdetta lähialueiden linnoituksiin. Kartta skaalautuu Itämeren alueelle. Suomenlinnaan ja linnoitusverkostoihin liittyvät innoitukset on merkitty eri väreillä: ruotsalaiset linnoitukset sinisellä ja venäläiset punaisella.

1748 Linnoitustyöt alkavat

Linnoitustyöt aloitettiin vuonna 1748 Helsingin edustalla sijaitsevilla Susiluodoilla. Merilinnoituksen rakentaminen Helsingin edustan saarille oli Ruotsin valtion mittavin rakennushanke. Vuonna 1750 se sai nimekseen Sveaborg, joka suomeksi kääntyi Viaporiksi.

Linnoitussuunnitelmaan kuului myös mantereen puolen linnoittaminen, mutta Helsingin  linnoittamistöitä luovuttiin täysin vuonna 1756 resurssipulan vuoksi. Mitä Ullanlinnan linnoituksista on jäljellä? Lue lisää Viapori -tutkimusprojektin blogista. Linkki avautuu uudelle sivulle.

Helsinki oli linnoitustyön alkaessa vaatimaton pikkukaupunki. Helsinkiläiset porvarit kävivät elintarvikekauppaa Tukholman ja lähellä sijaitsevien Itämeren kaupunkien kanssa. Viaporin linnoituksesta kasvoi nopeasti Helsingin rinnalle varuskuntakaupunki, jossa asui sotilaiden lisäksi runsaasti siviiliväestöä. Ehrensvärdin tavoitteena oli ollut myös Helsingin uudelleenrakennus ja linnoittaminen, mutta suunnitelma jäi toteutumatta.

Linnoitustyö aloitti koko Suomen alueella kulttuurisen ja taloudellisen kehityskauden. Puolustusjärjestelmän uusimisen ohella Suomen aluetta pyrittiin kehittämään myös taloudellisesti: kaupunkeja, kauppaa ja maataloutta kehittämällä. Rakennustarvikkeiden sekä elintarvikkeiden kauppaaminen linnoitustyömaalle vaurastutti Helsingin porvaristoa. Myös kauppiaat ja krouvien isännät hyötyivät sotilasväestöstä. Helsingin sataman merkitys kasvoi, se oli tuontisatama, jonka kautta linnoitustyömaalle toimitettiin rakennustarpeita, mutta jonka kautta myös vietiin puutavaraa.

Linnoitus tunnettiin Euroopassa ”Pohjolan Gibraltarina” ja se oli 1700-luvun puolivälissä Ruotsin vilkkain ja merkittävin taiteilijakeskus Tukholman ulkopuolella. Linnoituksen suojissa oli linnanpiha ja tykistöpiha- aukioita, miehistökasarmeja sekä puistoalueita. Linnoitusmuureja halkoivat porttiaukot, joista näyttävin on Kustaanmiekan saarella sijaitseva Kuninkaanportti.

1774 Linnoitussuunnitelma

Linnoituksen perustaja, Augustin Ehrensvärdin kuoli vuonna 1772 ja samana vuonna kuningas Kustaa III kaappasi vallan. Linnoitustöiden johtoon nousi Jacob Magnus Sprengtporten, joka laati uuden linnoitussuunnitelman. Se vahvistettiin vuonna 1774. Suunnitelmassa linnoitusta vahvistettiin mantereelta tulevaa hyökkäystä vastaan. Tämä 1770-luvulla alkanut rakennuskausi päättyi vuonna 1791 jolloin puolustusrakenteista oli valmiina suurin osa, mutta muusta rakennuskannasta enintään puolet. Mantereen puolelle, Katajanokalle, sijoitettiin linnoituksen kasvavan tykistön varikko.

1790-luvulla linnoitus koostui kuudesta saaresta. Neljällä saarella sijaitsi suljettu linnoitusvarustus ja kahdella saarista sijaitsivat avoimet merelle suuntaavat puolustuslinjat. Puolustusjärjestelmä perustui linnoituksen tykistöön jota laivaston tulivoima kykeni tarvittaessa tukemaan. Linnoituksella oli tärkeä tehtävä toimia armeijan tukikohtana: ammus- ja elintarvikevarastoina sekä laivaston satamana.

Lue lisää Viaporin linnoituksen tykeistä. Linkki aukeaa Suomenlinnan verkkosivulle.

Lue lisää Loviisan maalinnoituksen kunnostustyöstä. Linkki aukeaa Museoviraston sivulle.

Augustin Ehrensvärdin mittavasta elämäntyöstä on kirjoitettu Kansallisbiografia -sivustolla. Linkki aukeaa Suomalaisen kirjallisuuden seuran sivustolle.

1808-09 Venäläinen linnoitus

Vuonna 1808 Viapori joutui Suomen sodassa venäläisten joukkojen piirittämäksi ja linnoitus oli venäläisten hyökkäyksen pääkohde. Vähäisten taisteluiden jälkeen linnoituksen komendantti C. O. Cronstedt päätti antautua, mutta antautumisen syyt jäivät ikuiseksi mysteeriksi. Merilinnoitus siirtyi venäläisten haltuun, ja Viaporissa alkoi uusi aikakausi.

Keisari Aleksanteri vieraili kaksi kertaa Viaporissa vuonna 1809, mikä oli osoitus merilinnoituksen nauttimasta arvostuksesta uudessa emämaassaan. Krepost Sveaborgiksi kutsutulla linnoituksella oli uusi tehtävä; sen tuli puolustaa Pietaria, torjua maihinnousuyritykset etelästä ja toimia laivastotukikohtana sillä osa Itämeren laivastosta siirrettiin Viaporiin. On huomattava, että Viapori oli nimenomaan venäläinen, Pietarin alainen sotilaskohde, joka ei kuulunut Suomen suuriruhtinaskuntaan. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812. Valintaan vaikutti osaltaan se, että kaupungin edustalla sijaitsi maineikas linnoitus.

Linnoitus oli tekniikaltaan vanhentunut, mutta sillä oli suuri symbolinen merkitys venäläisille. Viaporilla oli maine yhtenä Euroopan vahvimmista linnoituksista. Sen tehtävänä oli suojata kasvavaa Helsinkiä ja laivaväyliä ja toimia sotasatamana.

Venäläisellä kaudella Pietari jatkoi kasvuaan, ja Viaporin linnoitus oli osa sitä suojaavaa vyöhykettä. 1800-luvun kuluessa sen sotilaallinen ja strateginen merkitys väheni, mutta linnoituksella oli ennen kaikkea poliittinen merkitys venäläisen vallan osoittajana Helsingissä.

1855 Krimin sota aloitti linnoituksen uusimisen

Heinäkuussa 1855 Helsingin ja Viaporin edustalle asettautui englantilaisten ja ranskalaisten muodostama laivasto. Viaporin pommitus kesto kolme päivää ja ne aiheuttivat huomattavia tuhoja.

Sodan seurauksena aloitettiin laajamittaiset uudistukset Viaporin linnoituksessa vuonna 1859. Painopiste oli aluksi Kuninkaansaaressa, Santahaminassa ja Kustaanmiekan vieressä sijaitsevassa Vallisaaressa. Kustaanmiekan, Susisaaren ja Länsi-Mustasaaren tykkipattereita vahvistettiin graniitilla ja maavallien vahvuutta lisättiin noin kymmeneen metriin. Kustaanmiekkaan, Susisaareen ja Länsi-Mustasaarelle sijoitettiin 1870-luvulla uudenaikaisia takaa ladattavia ja rihlattuja rannikkokanuunoita.

Vallisaaressa sijaitseva Aleksanterin patteri rakennettiin 1870-luvulla osana linnoituksen uudistustöinä. Lue lisää Aleksanterin patterista ja Vallisaaresta Luontoon.fi-sivustolla. Linkki avautuu uuteen ikkunaan.

1893 Linnoitusalue laajimmillaan

1800-luvun lopulla Viaporin linnoituksen sotilaallisen kontrollin alueeseen kuuluivat sekä lähisaaret että pääosa Helsinkiä. Viaporia pyrittiin kehittämään sotasatamana ja sen aluetta haluttiin laajentaa linnoittamalla lähisaaria Pietarin puolustusta silmällä pitäen. Viaporin linnoituspiiri laajeni ja sen sisin alue ulottui Lauttasaaresta Santahaminaan. Viaporin linnoituspiirin alue tarkentui, kun sitä esittävä kartta valmistui 1893.

Laivatekniikan ja panssaroinnin kehitys erityisesti 1870-luvulta lähtien lisäsi laivaston merkitystä. Purjealusten tilalle tulivat höyryvoimalla liikkuvat taistelulaivat, joihin asennettiin takaa ladattavia rihlattuja tykkejä. Niiden kantama ja osumatarkkuus oli huomattavasti parempi kuin aiemmin. Linnoitusten ja tykistön uusiminen oli erittäin kallista ja tekniikka kehittyi nopeasti. Viaporin strateginen merkitys ja tehtävä laivaston satamana väheni 1800-luvun lopulle tultaessa.

Lue lisää linnoitusten historiasta 1800-luvulla. Linkki avautuu Kultuuriympäristömme -sivuston artikkeliin

1909-10 Pietari Suuren merilinnoitus

Venäjän Itämeren laivaston tuhoutui Venäjän ja Japanin välisessä sodassa vuonna 1905. Suomenlahden rannikkopuolustusta, miinoituksia ja nopeaa torpedovenelaivastoa oli uudistettava ja Suomen rannikkopuolustuksen painopiste siirtyi Viaporin edustan ulkosaarille. Vuosina 1909–1910 Venäjällä valmisteltiin Suomenlahden puolustussuunnitelmaa, jonka yhtenä osana oli Viaporin linnoituksen meri- ja maarintaman vahvistaminen. Viaporin edustalla sijaitsevat Rysäkari, Katajaluoto, Harmaja, Kuivasaari, Isosaari, Santahamina ja Itä-Villinki linnoitettiin vuoteen 1915 mennessä, ja niiden tehtävänä oli suojata Katajanokalle ja Kruunuvuorenselälle sijoitettua Viaporin sotasatamaa.

Suomenlahden linnoitussuunnitelmaan sisältyi myös Helsinkiä ympäröivän maalinnoitusketjun rakentaminen. Rakennustöitä johdettiin Viaporin linnoituksesta käsin. Ensimmäisen maailmansodan aikana Viaporin asema Venäjän Itämeren-laivaston tukikohtana korostui. Tallinnaan suunniteltu Pietari Suuren satama ei valmistunut, joten Viaporista tehtiin Venäjän Itämeren-laivaston varapaikka. Lue lisää Venäläinen Viapori -verkkonäyttelystä. Linkki avautuu näyttelyn sivulle.

Tutustu karttaan Helsinkiä ympäröivästä linnoitusketjusta. Linkki aukeaa Yle:n sivustolle.

Museoviraston inventointiraportti Viaporin maa- ja merilinnoitusketjusta on julkaistu Helsingin kaupunginmuseon sivulla. Linkki avautuu pdf- julkaisuun.

Lue lisää 1900-luvun alun linnoitustöistä. Linkki avautuu Kulttuuriympäristömme -sivuston artikkeliin.

1917-1918 Suomi itsenäistyy ja linnoituksesta tulee Suomenlinna

Suomen itsenäistyttyä linnoitus ammuksineen ja tykkeineen oli osa venäläisiltä joukoilta saatua sotasaalista, joka luovutettiin suomalaisille keväällä 1918. Tässä vaiheessa kaavailtiin vanhentuneen linnoituksen muuttamista teollisuusalueeksi, mutta suunnitelmasta luovuttiin.

Toukokuussa 1918 linnoitus sain virallisesti nimen Suomenlinna. Se siirtyi Puolustusministeriön hallintaan. Suomenlinnalla ei ollut enää puolustuksellista merkitystä, mutta sen tyhjät kasarmit tarjosivat paljon majoitustilaa. Linnoituksesta tuli suomalainen varuskunta, joka käsitti myös lähisaaret. Suomenlinnan rannikkotykistö rakentui venäläisten linnoitteiden ja tykistöasemien varaan. Rannikkotykistön historiasta kirjoittaa Seppo Simola Reserviläinen -lehdessä. Linkki avautuu uuteen ikkunaan.

1922 Linnoituksen inventointia ja matkailupalveluita

Suomenlinna julistettiin Valtioneuvoston päätöksellä vuonna 1919 alueeksi, joka tulee säilyttää historiallisena muistona. Linnoituksen kuntoa itsenäistymisen alkuvuosina luonnehdittiin erittäin huonoksi: muurit ja rakennukset olivat sortumassa.

Ehrensvärd-seura ry perustettiin vuonna 1921 vaalimaan Suomenlinnan historiaa. Koska linnoitus oli sekä sotilas- että museoalue, kuvattiin matkailijoiden kartoissa pääasiassa Kustaanmiekan museoaluetta. Vuonna 1922 piirrettyyn inventointikarttaan merkittiin jokaisen rakennusten käyttötarkoitus ja rakennuskausi.

Ehrensvärd seuran painattamassa matkailijankartassa vuodelta 1923 kuvataan Susisaaren ja Kustaanmiekan museoalueen nähtävyydet. Tähän ensimmäiseen matkailijakarttaan oli myös kuvattu rantaviivan muutos sekä eri kausina rakennetut linnoitteet ja rakennukset. Nämä molemmat kartat on upotettu Linnoituksen vaiheet -karttapohjaan.

Ehrensvärd-seuran toiminnasta voi lukea seuran verkkosivuilta. Linkki avautuu uuteen ikkunaan.

Helsingin kaupunkikarttoihin eri vuosilta voi tutustua Helsingin kaupungin karttapalvelu -sivustolla. Linkki aukeaa uuteen ikkunaan.

1948 Passipakko loppuu ja kulku linnoitukseen helpottuu

Linnoitus toimi viimeisen kerran puolustuskäytössä toisen maailmansodan aikana, jolloin Suomenlinna osallistui Helsingin ilmapuolustukseen.

Sodan jälkeen Suomenlinnan merkitys ja arvo matkailukohteena alkoi kehittyä. Kulkulupapakon purkaminen vuonna 1948 helpotti linnoitukseen saapumista. Alueen merkitys virkistysalueena kasvoi ja Helsingin olympialaisiin vuonna 1952 saapuneet vieraat saapuivat linnoitukseen uudella lautalla. Vuonna 1963 saaret julistettiin ulkoilu- ja matkailualueeksi, jonne on kaikilla vapaa pääsy.

1974 Suomenlinna siirtyy siviilihallintoon

Suomenlinna siirtyi siviilihallintoon vuonna 1974. Vuoden 1974 asetuksen mukaan linnoituksen alueeseen kuuluivat varsinaisten linnoitussaarten lisäksi Kuningassaari, Vallisaari, Lonna, Santahamina, Isosaari, Kuivasaari, Katajaluoto, Ryssänkari, Melkki, Itä-Villinki ja Miessaari.

Suomenlinna näkyy eri aikoina kuvatuissa ilmakuvissa. Helsingin ilmakuvakarttoihin voi tutustua Helsinki ilmakuvissa -sivustolla. Linkki aukeaa Helsingin kaupungin karttasivustolle.