Suomenlinna Itämeren linnoituksena

Suomenlinna on Helsingin edustan kallioluodoille vuonna 1748 perustettu merilinnoitus. Tälle sivustolle on koottu tietoa Suomenlinnan historiasta.

Suomenlinna on Helsingin edustan saarille vuonna 1748 perustettu merilinnoitus. Se on historiansa aikana kuulunut Ruotsin ja Venäjän alueeseen ja toiminut osana laajempaa linnoitus- ja puolustusverkostoa. Historian vaiheet ovat jättäneet jälkensä Suomenlinnan maisemaan ja arkkitehtuuriin. Se edustaa ainutlaatuista sotilasarkkitehtuuria, bastionilinnoitusta, jonka linnoituksen perustaja Augustin Ehrensvärd (1710–1772) sovitti Helsingin edustan kallioluodoille, luonnonmuotoja ja kalliota hyödyntäen. Nykyään se on maailmanperintökohde, osa Helsingin kaupunkia ja Suomen suosituimpia matkailukohteita.

Miksi linnoitus rakennettiin Helsingin edustalle?

Sveaborgin, nykyisen Suomenlinnan linnoituksen perustamisen taustalla oli 1700-luvulla syttynyt konflikti Venäjän ja Ruotsin välillä. Ruotsi menetti suurvalta-asemansa ja merkittävimmät itäiset linnoituksensa Venäjälle 1700-luvun alkupuoliskolla käydyissä sodissa. Ruotsin ja Venäjän välille solmitut Uudenkaupungin rauha 1721 sekä Turun rauha 1743 merkitsivät aluemenetyksiä nykyisen Suomen alueelle. Ruotsin valtakunnan itäisen rajan, Suomen, puolustuksen parantaminen katsottiin välttämättömäksi.

Vuoden 1747 valtiopäivillä syntyi päätös rakentaa keskuslinnoitus laivastotukikohtineen Helsinkiin ja rajalinnoitus Loviisan edustalle Degerbyhyn sekä Svartholmaan. Loviisaan perustettu rajalinnoitus, place frontière, turvasi Ruotsin itärajan ja Viapori toimi varikkolinnoituksena, place d`armes.

Itämeren alueen voimasuhteet muuttuivat kun Pietarin kaupunki perustettiin vuonna 1703. Se nimettiin Venäjän keisarikunnan pääkauungiksi jo vuonna 1712 ja kaupungista kehittyi Itämeren alueen voimakas keskus. Pietaria suojasi Kronstadtin linnoitus. Mereltä Ruotsiin suuntautuva hyökkäys pyrittiin estämään Suomen etelärannikon linnoitteilla. Ruotsalaisille oli tärkeää estää venäläisten laivojen purjehtiminen länteen Itämeren rannikkoa myötäillen. Purjehtiminen Tukholmasta itään kesti kauan, joten Suomen rannikolle perustettu linnoitus toimisi varikkolinnoituksena. Helsingin edustan luodot muodostivat suotuisan luonnonsataman ja linnoitus suojaisi sinne vievät laivaväylät.

Lue lisää linnoituksen rakentamisesta. Linkki aukeaa Suomenlinnan verkkosivulle.

Mikä on linnoitus?

Linnoitus on tukikohta, joka on rakennettu tykistö- ja tuliasepuolustusta varten. Sijaintinsa mukaan linnoitukset ovat joko maa- tai merilinnoituksia. Suomenlinna on kallioluodoille rakennettu merilinnoitus, joka noudattaa bastionilinnoituksen periaatetta. Bastionilinnoitus on uuden ajan tyypillisin linnoitusmuoto. Se muodostuu kurtiinien yhdistämistä bastioneista sekä laajoista esivarustuksista, joita rakentamalla pyrittiin estämään vihollisen eteneminen.

1600- ja 1700-luvuilla tykistön kehitys mullisti tavan rakentaa linnoituksia. Matalat, maavallien suojaamat linnoituslaitteet korvasivat korkeat ja paksut muurit, jotka näkyivät kauas. Armeijoiden koko kasvoi ja tarvittiin aiempaa enemmän muona- ja ammusvarastoja hyökkäys- ja puolustussotaa varten. Puolustusjärjestelmää suunniteltaessa laskettiin tarkasti tykkitulen kantama suhteessa niiden linnoitusrakenteiden sijoitteluun. Bastionijärjestelmä perustui monimutkaiseen geometriseen muotoon. Bastionilinnoitusten rakentajana tunnetaan erityisesti Sebastian le Preste de Vauban (1633–1707).

1700-luvulla linnoitusten suunnittelu oli kehittynyt lähes tieteeksi. Bastionijärjestelmä oli käytössä Euroopassa 1800-luvulle asti. Tapa linnoittaa muuttui 1860-luvulla kun käyttöön tulivat rihlatut ja takaaladattavat tykit. Linnoitusten rakentaminen ja erityisesti niihin sijoitettavan tykistön ylläpitäminen oli kallista, joten niiden toiminta oli vahvasti sidoksissa rahoitukseen ja poliittiseen tahtoon.

Tutustu Vaubanin linnoituksiin. Linkki aukeaa Unescon sivustolle.

Suomenlinnan ainutlaatuisuus

Merilinnoitusta rakennettaessa sovellettiin eurooppalaista linnoitusperiaatetta, mutta järjestelmään oli tehtävä muutoksia kallioluotojen muodon ja graniittimateriaalin mukaan. Linnoituksen rakennusmateriaalina käytettiin paikallista, linnoituksesta louhittua kiveä. Bastionilinnoituksen periaatteet sovellettiin korkeudeltaan vaihtelevaan saaristomaisemaan. Merilinnoituksesta muokkautui epäsäännöllinen bastionilinnoitus. Sen puolustusmuurit toimivat myös linnoituksen käyttöä tukevina hyötyrakennuksina.

Linnoituksessa näkyvät ruotsalaisen, venäläisen ja suomalaisen ajan kerrostumat. Suomenlinna liitettiin maailmanperintökohteiden joukkoon vuonna 1991. Pinta-alaltaan 80 hehtaarin kokoinen, 200 rakennusta ja kuusi kilometriä puolustusmuuria käsittävä linnoitus sijoittuu kuudelle, alun perin erilliselle saarelle. Nykyään se on maailmanperintökohde, osa Helsingin kaupunkia ja Suomen suosituimpia matkailukohteita.

Lue lisää Suomenlinnan maailmanperintöasemasta ja merkityksestä. Linkki aukeaa Suomenlinna -verkkosivustolle.

Suomenlinnan vaiheet ja Itämeren linnoitukset kartalla

Alla olevasta linkistä avautuu kartta, joka esittää Itämeren linnoituksia ja niiden hallintaa viime vuosisatoina. Kartasta voit myös tutustua linnoitusta kuvaaviin historiallisiin karttoihin ja tarkastella rakennusvaiheiden edistymistä Suomenlinnassa eri aikakausilta.

Kartta on tehty Google Mapsin päälle. Kartan alaosasta voi valita eri aikakausia, jotka aukeavat kartan päälle.

Avaa kartta uuteen välilehteen tästä linkistä.

Lähteet ja ohjeita kartan käyttöön

Linnoituksen vaiheet -karttaan on upotettu historiallisia karttoja linnoituksen ruotsalaiselta, venäläiseltä sekä suomalaiselta kaudelta. Valitse haluamasi kartta pyöreästä karttapainikkeesta kartan aikajanalla.

Linnoituksen vaiheet -karttaan upoteutut historialliset kartat:

Vuoden 1772 kartta esittää Viaporin rakennustöiden tilannetta Augustin Ehrensvärdin kauden loppuvaiheessa, kun linnoitustyöt olivat jatkuneet 24 vuotta. Kartta on Krigsarkivetin kokoelmista.

Linnoitussuunnitelma vuodelta 1822 on venäläisellä kaudella piirretty kartta. Se on Kansallismuseon kokoelmissa, venäläisen insinöörikunnan yleisasemapiirrosten sarjasta.

Suomalaisen kauden alusta, 1920-luvulta, on kolme karttaa.

  • Vuoden 1923 matkailijan on ensimmäinen Suomenlinnan matkailukartta ja se julkaistiin Ehrensvärd-seura ry:n painattamassa Vanha Suomenlinna oppaassa. Kartassa esitellään Kustaanmiekan ja Susisaaren saaret, jotka luettiin muinaismuistoalueeksi.
  • Vuoden 1922 Suomenlinnan topografinen kartta kuuluu Merimuseon kokoelmiin. Kartta kuvaa Suomenlinnaa ja lähisaaria, mutta siitä puuttuu museoalueeksi katsottu osa linnoituksesta.
  • Kolmas suomalaisen kauden alkuvaiheen kartta on Suomenlinnan inventointikartta, jossa on kuvattu Suomenlinnan rakennukset, käyttötarkoitus ja rakennusvuodet vuonna 1922. Kartta on Suomenlinnan hoitokunnan kokoelmista.

Suomenlinnan rakennusvaiheet -kartta

Linnoituksen vaiheet -kartalla voit myös tarkastella Suomenlinnan rakennuskausia. Eri väreillä merkityt rakennukset kertovat millä kaudella ne on rakennettu. Voit valita haluamasi rakennuskauden ylemmältä aikajanalta.

Linnoitus ja Itämeren alueen linnoitteet eri aikoina

Kartan alalaidan aikajanasta valitsemalla voit tarkastella linnoituksen suhdetta lähialueiden linnoituksiin. Kartta skaalautuu Itämeren alueelle. Suomenlinnaan ja linnoitusverkostoihin liittyvät innoitukset on merkitty eri väreillä: ruotsalaiset linnoitukset sinisellä ja venäläiset punaisella.

Ruotsalaisella kaudella Tukholma ja Karlskronan laivastotukikohta sijaitsivat kaukana valtakunnan itärajasta. Kaksoislinnoitusten perustaminen Helsinkiin ja Loviisaan vahvisti Ruotsin itärajan puolustusta ja tarjosi laivastolle tukikohdan. Helsinki alkoi kasvaa Viaporin linnoitustyön edetessä.

Pietarin kaupunki perustettiin vuonna 1703 ja se kasvoi nopeasti Itämeren alueen suurimmaksi kaupungiksi.

Vuonna 1743 solmitussa Turun rauhassa osa ruotsalaisista linnoituksista siirtyi venäläisten haltuun. Venäjä puolestaan linnoitti itäistä Suomea ja Saimaata 1700-luvun lopulla.

1800-luvulla Venäjä miehitti Suomen alueen, ja tämän jälkeen kaikki Suomenlahden linnoitukset olivat venäläisiä. Venäläiset linnoittivat myös Ahvenanmaata lännestä tulevaa uhkaa vastaan.

Pietari Suuren merilinnoitus oli mittava linnoitushanke, joka aloitettiin vuonna 1912. Suomenlahti jaettiin kolmeen vyöhykkeeseen ja rannikkosaaria linnoitettiin. Suomen itsenäistyttyä linnoitteet, tykistö ja Suomenlinnan linnoitus siirtyivät Suomen puolustusministeriön haltuun. Venäläiset tykit ja linnoitteet muodostivat suomalaisen rannikkotykistön perustan.

1700-luvulta peräisin oleva kartta Itämeren alueesta

Linnoituksen aikajana

Nykyään Suomenlinna -nimellä tunnettu linnoitus on toiminut osana laajempaa puolustusverkostoa. Linnoitus on suojannut Helsinkiä, toiminut varikkolinnoituksena sekä osana Pietarin linnoitusverkostoa. Pitkän historian aikana sitä ja sen aluetta on kuvattu linnoitussuunnitelmissa ja aluekartoissa. Ne kertovat linnoituksen suhteesta Helsinkiin ja lähisaariin.

Ruotsalainen Sveaborg

Linnoitustyö aloitettiin vuonna 1748. Rakennustyö eteni ensimmäisinä vuosikymmeninä nopeasti ja niihin osallistui tuhansia sotilaita. Kallioluodoille rakentui luonnonmuotoja mukaileva merilinnoitus. 1700-luvun lopulla linnoitus oli varuskuntakaupunki ja laivastotukikohta.

Venäläinen Viapori

Viaporin linnoitus ei kuulunut Suomen suuriruhtinaskuntaan, vaan se oli suoraan Pietarin alainen. Vaikka linnoitus oli teknisesti vanhentunut, oli sillä suuri symbolinen merkitys venäläisille. Viaporilla oli maine yhtenä Euroopan vahvimmista linnoituksista. Sen tehtävänä oli suojata Helsinkiä ja laivaväyliä ja toimia satamana.

Suomalainen aika

Suomen itsenäistymisen jälkeen innoituksesta tuli suomalainen varuskunta, joka käsitti myös lähisaaret. Suomenlinnan merkitys kaupunginosana kasvoi. Osa linnoituksesta määritettiin museoalueeksi, sillä ruotsalaisen kauden linnoitteilla alettiin nähdä ennen kaikkea museaalista arvoa. Linnoitus siirtyi siviilihallintoon vuonna 1973 ja se liitettiin maailmanperintökohteiden joukkoon vuonna 1991.