Valokuituverkko

Valokuituverkon rakentamisen myötä niin Suomenlinnassa asuvat, työskentelevät kuin vierailevatkin pääsevät nauttimaan nopeista nettiyhteyksistä.

Kaivinkoneen kauha rouhaisee palasen Suomenlinnan maaperää ja pudottaa lastinsa kaivannon viereen. Kun kaivanto on valmis, sen pohjalle asetellaan putkitus. Sitten kaivanto peitetään, ja maan uumeniin jätetty putki jää odottamaan hankkeen tärkeintä vaihetta. Siinä putkiverkoston sisään asennetaan ns. mikrokanavaverkosto, jonka sisään puolestaan ujutetaan varsinainen valokuitu.

Käynnissä on hanke, jonka valmistuttua Suomenlinnassa asuvat ja työskentelevät pääsevät nauttimaan nopeista nettiyhteyksistä. Valokuituverkon avulla data liikkuu nopeudella, josta Suomenlinnassa on aiemmin voitu vain uneksia. Uudistus lisää Suomenlinnan houkuttelevuutta asuinpaikkana.

Valokuituverkon asentaminen Suomenlinnaan on nyt vaiheessa, jossa työ näkyy kouriintuntuvasti linnoituksessa liikkuville. Ennen verkon asennushommiin ryhtymistä hankkeessa on kuitenkin tehty jo paljon suunnittelutyötä.

– Tein insinöörityöni selvittämällä Suomenlinnassa olevan vanhan tietoliikenneverkon tilannetta.  Tämän työn valmistuttua tehtiin päätös uuden valokuituverkon rakentamisesta. Ihan ensimmäiset kaivuut tehtiin jo vuoden 2018 lopulla, muistelee verkon rakennushankkeessa nykyään täysipäiväisesti työskentelevä ICT-tietoverkkoasiantuntija Timo Louhento.

Kuitua jo kauan sitten

Valokuitu ei sinänsä ole uusi asia Suomenlinnassa. Jo 1980-luvulla kuitu vedettiin huoltotunnelin kautta linnoitukseen muiden rakennushankkeiden yhteydessä.

– Silloin Suomenlinnaan tuotiin kaukolämpö, ja samalla uudistettiin vesijohto- ja viemäriverkostoa. Valokuidun avulla Helsinki Televisio eli HTV jakeli linnoitukseen TV-lähetyksiä. Jo silloin pystyttiin luopumaan yksittäisistä harava-antenneista, joita aiemmin oli ollut jokaisen asuinrakennuksen katolla, kertoo talotekniikan rakennuttaja Heikki Kuivaniemi.

Uudistukselle todellista tarvetta

Vielä tällä hetkellä bittien liikkuvuus Suomenlinnassa on vaatimattomammalla tasolla kuin muualla isojen kaupunkien taajama-alueilla. Lisäksi netin nopeus vaihtelee paljon riippuen operaattorista ja paikasta linnoituksen alueella.

– Mobiiliverkossa meillä on selvästi peitto-ongelma. Paikka paikoin nopeudet ovat hyviä, mutta joissain paikoissa todella huonoja. Nyt tavoitteena on siis tehdä moderni ja nopea kuituverkko, jota hoitokunta voi vuokrata operaattoreille, pohtii tekninen isännöitsijä Oskari Reipas.

– Verkko tulee tarpeeseen myös hoitokunnan omien tehtävien hoitamisessa. Sitä käytetään jatkossa esimerkiksi kiinteistövalvonnassa ja taloautomaation vaatimassa datasiirrossa, lisää Heikki Kuivaniemi.

Hanke hyödyttää myös isoa turistijoukkoa, joka käy vuosittain Suomenlinnassa. Varsinkin kesäkausina ennen koronaa alueen langaton verkko on välillä ollut niin ylikuormitettu, että esimerkiksi mobiililipun ostaminen lauttaan on voinut olla hankalaa.

– Myös mobiilinetti nopeutuu ja kapasiteetti kasvaa, vahvistaa Timo Louhento.

Mobiilinetin tehostaminen on tärkeää myös, jotta tällä hetkellä kehitettävää Suomenlinnan uutta mobiiliopasta voidaan hyödyntää täysipainoisesti.

Kiivasta kaivuuta edessä

Kuituverkon kaivuutöistä on tähän mennessä tehty hieman vajaa kolmannes. Kesän aikana merenpohjaan asennettiin vesistömikrokanava, jonka avulla kuituverkko vedetään linnoituksen saarten välille.

Kuituverkko ulotetaan Suomenlinnan kaikkiin asuttuihin ja hoitokunnan sekä muiden toimijoiden käytössä oleviin rakennuksiin. Useimpien talojen nurkalle tullaan siis kaivamaan hetkeksi, jotta verkko saadaan vedettyä taloihin asti.

Verkon rakentamisessa hyödynnetään mahdollisimman paljon muita linnoituksessa tehtäviä kaivuutöitä. Esimerkiksi syksyn aikana alkavan Ison Mustasaaren reittien kunnostamisen yhteydessä kuituverkon putkitukset asennetaan paikoilleen samalla kun väyliä myllerretään muutenkin.

Valmista lähivuosina

Tavoitteena on, että reittien kunnostuksen valmistuttua – suunnitelmien mukaan vuonna 2023 – kaivuu- ja putkitustyöt on valtaosin tehty ja kuitu asennettu putkiin. Ensimmäiset talot voivat kuitenkin päästä nauttimaan nopeasta netistä jo ensi vuoden aikana.

Tarkan aikataulun antaminen on vaikeaa, sillä kun sekä rakennukset että maahan kaivettu kunnallis- ja muu tekniikka on pääosin todella vanhaa, vastaan voi tulla periaatteessa mitä tahansa. Suomenlinnan historiallinen erityisluonne on otettava huomioon myös verkkoa rakennusten sisään viennissä; seiniin ei voi porailla aukkoja yhtä vapaasti kuin tuoreemmissa ”perustaloissa”.