Kuvassa syreenipensas täydessä kukkaloistossa

Hoitokunta torjuu espanjansiruetanaa tehostetusti kesällä 2019

Suomenlinnassa on havaittu espanjansiruetanoita. Espanjansiruetana on Suomessa luokiteltu erittäin haitalliseksi vieraslajiksi, jonka leviäminen tulee ehkäistä. Etana voi aiheuttaa suuria haittoja kasveille; se syö koriste- ja hyötykasvien lehtiä, kukkia ja sipuleita.

Tänä kesänä hoitokunta torjuu espanjansiruetanaa tehostetusti Matti Kurjen rannan, K-kaupan, Leirikoulun, rakennusten C11 ja C22 sekä Bastion Bistron alueella. Torjunnassa käytetään Ferramol etanasyöttisirotetta, jossa tehoaineena on rautafosfaatti. Aine on haitaton ihmisille, kotieläimille ja kasveille. Lisäksi teiden reunat pidetään niitettyinä ja etanoita kerätään säännöllisesti alueelta.

Espanjansiruetanat syövät ravinnokseen muun muassa koirien ulostetta. Tästä syystä koirien omistajien tulee kerätä huolellisesti lemmikkiensä jätökset, koska ne houkuttelevat espanjansiruetanoita ja siten edistävät etanoiden leviämistä uusille alueille.

Mikäli havaitset espanjansiruetanaa jollain muulla kuin edellä esitetyllä alueella, ilmoita havainnostasi suoraan hoitokunnalle, joka vastaa lajin poistamisesta. Jos haluat tehdä hävitystyön itse, löydät espanjansiruetanan tuntomerkit, lajitiedot ja hävitysohjeet vieraslajiportaalista tästä linkistä.

Olethan tarkkana: espanjansiruetanaa ei tule sekoittaa Suomen alkuperäiseen lajistoon kuuluvaan ukkoetanaan. Lajien erottaminen voi olla hankalaa.

Lisätietoja:

Lisätietoja voi kysyä seuraavilta hoitokunnan työntekijöiltä:

Kaikki uutiset