Kuvassa syreenipensas täydessä kukkaloistossa

Keraamikkona Suomenlinnassa

Olen työskennellyt vuodesta 2012 lähtien keramiikkatyöhuone Pot Viaporissa. Työhuone on toiminut Suomenlinnassa jo hämmästyttävät 46 vuotta ja on vahvasti osa paikallista historiaa ja kulttuuritarjontaa.

Tunnelmalliset työtilamme sijaitsevat tykkihallina toimineessa bastion Palmstiernassa. Tällä hetkellä työhuoneellamme työskentelee vakituisesti neljä keraamikkoa ja yksi lasitaiteilija. Tarjoamme vieraileville kollegoillelyhyempiä ja pitempiä alivuokralaisjaksoja. Teemme yhteistyötä HIAP:n (Helsinki International Artist Programme) kanssa, ja tarjoamme residenssitaiteilijoille mahdollisuuksiemme mukaan konsultointia ja polttopalveluita.

Työhuoneellamme pääsee vierailemaan perjantaisin Suomenlinnan talvikauden taidekäsityöläispolku Art Walkin ja kesänäyttelyidemme aikana. Lisäksi järjestämme ensimmäisenä adventtina perinteiset Potin joulumyyjäiset.

Linnoitusympäristö tuo monia ilonaiheita

Pirjo Pesosen keramiikkatöitä sarjasta Kuinkas sitten kävikään. Kuva: Pirjo Pesonen

Keraamikon silmin Suomenlinna on sekä haastava että innostava paikka. Itse nautin suunnattomasti selkeästi ja leimallisesti säältään ja tunnelmiltaan vaihtuvista vuodenajoista. Talviaika on minulle vahvinta elämysten aikaa. Jykevä kivi- ja tiiliarkkitehtuuri pääsee graafisena esille ilman puiden ja pensaiden peittoa ja varjostusta. Meren lähes silmänkantamattomiin ulottuva jääpinta avaa maiseman vielä kesäistä avomertakin avarammaksi.

Lauttamatkat tarjoavat päivittäin vaihtuvia erilaisia jääpeitemuodostelmia ja pintastruktuureja. Näitä olen innostunut ja onnistunut valokuvaamaan jo muutaman tuhannen kuvan verran. Olen vuosia miettinyt näyttelyn koostamista teemasta ”jää” ja ehkä näyttely vielä jonain päivänä toteutuukin. Pimeinä vuodenaikoina valo merellä on aina voimakkaampaa kuin mantereella. Illat Suomenlinnan saarissa ja lautalla tarjoavat huikeita auringonlaskunäytelmiä, joista mantereella asustavat saavat vain haikailla.

Valokuvaaminen on minulle rakas ja tärkeä osa työskentelyä. Suomenlinna tarjoaa ehtymättömän mahdollisuuden kuvata erilaisia valoelämyksiä sekä arkkitehtuurin ja luonnon yksityiskohtia ja tunnelmia.

Keraamikko selättää haasteet hyvällä logistiikalla ja lihaskunnolla

Keraamikkona lauttamatkan päässä saaressa työskentelyssä on omia haasteitaan liittyen raaka-aineiden tuontiin työhuoneelle ja valmiiden töiden kuljettamiseen mantereelle myyntiin. Tämä vaatii vahvojen selkä- ja hauislihasten lisäksi hyvää logistiikkaa ja etukäteisajattelua. Keraamikot ovat onneksi tunnetusti sinnikkäitä ja haasteita pelkäämättömiä, joten tästäkin on selvitty jo 46 vuoden ajan ja selvitään varmaan seuraavatkin 46 vuotta.

Päivittäin helposti haksahtaa kulkemaan vain vakioreittiään lautalta työhuoneelle ja työhuoneelta lautalle. Tämäkin tarjoaa mieltä ylevöittäviä kauneuden elämyksiä, mutta aina välillä on lähdettävä kuljeksimaan sen kummemmin päämäärättä ja on vain nautittava siitä, että saa olla tässä paikassa ja juuri nyt.

Pirjo Pesonen
Keraamikko, Pot Viapori

www.pirjopesonen.com
www.potviapori.fi
https://www.suomenlinna.fi/tapahtumat/suomenlinna-art-walk/

Kaikki uutiset