Kuvassa syreenipensas täydessä kukkaloistossa

Kesävalvojat päättivät urakkansa sunnuntaina 9.9.

Kesävalvojien kesä ollut täynnä monipuolisia tehtäviä ja erilaisia kohtaamisia. Sampo ja Sebastian ovat kesän aikana valvonnan lisäksi neuvoneet, opastaneet, auttaneet, ohjanneet, ilmoittaneet, jutelleet ja soitelleet niin asukkaiden, työntekijöiden kuin kävijöidenkin kanssa. Heidän työpanoksensa on ollut meille kaikin puolin arvokas Suomenlinnan arvojen toteutumisen kannalta.

Kesän aikana kirjattuja tapahtumia oli kaiken kaikkiaan 485. Eniten valvojia työllistivät grillaukseen ja avotulen tekoon sekä häiriötilanteisiin liittyvät tehtävät. Yhteistyötä tehtiin paljon kokous- ja juhlatilojen myyntipalvelun sekä heidän asiakkaidensa kanssa. Asukkaat ovat ottaneet kesän aikana yhteyttä valvojiin monenlaisissa tilanteissa ja ennakoivalla toiminnalla häiriötilanteiden eskaloituminen onkin saatu estettyä.

Kesävalvojien tapahtumailmoitukset grillaamisesta johtivat some-kampanjaan, jossa kiinnitettiin yleisön huomiota avotulen teon vaarallisuuteen maailmanperintökohteessa. Lisäksi lauttoihin asennettiin uudet aiheesta muistuttavat julisteet. Kampanja lisäsi kävijöiden tietoisuutta järjestyssäännöistä ja kesän edetessä grillaukseen liittyvissä tapahtumailmoitukset alkoivat vähentyä. Tapahtumailmoituksia seurataan aktiivisesti myös jatkossa.

Tärkeä osa valvojien työtä on ollut myös kävijöiden neuvominen erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi Ehrensvärdin hautamuistomerkki on monen kävijän yllätykseksi oikea hauta. Samoin työmaa-alueille harhautuneet kävijät saivat turvallisemman reitin lisäksi valvojalta tärkeää tietoa linnoituksessa tehtävästä restaurointityöstä. Ystävällinen muistutus järjestyssäännöistä ja hiljaisuudesta sai valvojien mukaan useimmiten hyvän vastaanoton. Samalla kävijät saivat muita vinkkejä linnoituksessa vierailuun liittyen.

Kesän aikana vaaratilanteiltakaan ei täysin vältytty. Valvojat ovat tarkistaneet vuoronsa aikana varoituskylttien sijainnit edesauttaen näin turvallista liikkumista linnoituksessa. Elokuun illoissa he suorittivat myös puolivuosittaisen kävijäturvallisuusauditoinnin, jonka aikana koko linnoitus auditoidaan ja turvallisuuspoikkeamista tehdään korjauspyyntö. Syyskuun pimenevinä iltoina valvojat saivat kierrellä linnoitusta jo varsin rauhallisissa merkeissä. Kesävalvonta jatkuu jälleen ensi vuonna.

Lisätietoja

Suomenlinnan hoitokunta, vastaava matkailuneuvoja Veera Nikkanen, puh. 0295 338 359

Kaikki uutiset