Suomen lippu liehuu muurien välistä kesäisenä päivänä.

Koko Suomen itsenäisyyspäivä ja Puolustusvoimien juhlallisuudet 12.5.

Lauantaina 12.5.2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Suomenlinna liitettiin osaksi Suomea. Päivän kunniaksi Suomenlinnan asukkaat järjestävät ”koko Suomen itsenäisyyspäivä” kaupunginosatapahtuman, joka on kaikille avoin. Lämpimästi tervetuloa!

Samana lauantaina Puolustusvoimat järjestävät linnoituksessa kutsuvierastilaisuuden, joka aiheuttaa väliaikaisia poikkeusjärjestelyitä Suomenlinnan kävijöille.

Kulkemiseen Suomenlinnassa vaikuttaa erityisesti kello 13.00 tapahtuva lipunnosto Bastioni Zanderilla. Kulku Kuninkaanportin läheisyydessä on rajoitettua noin kello 12.30-12.50 ja Linnanpihan läheisyydessä noin kello 13.30-14.00. On hyvä huomioida, että osana lipunnostoa Vallisaaresta ammutaan 21 kunnialaukausta.

Yleisö voi seurata klo 13.00 alkavaa lipunnostoa muualla Kustaanmiekalla esimerkiksi Rantavarustuksen nurmialueella ja ravintola Walhallan edustalla, mutta Bastioni Zanderin päälle pääsy on vain kutsuvierailla.

 

Kaikki uutiset