Konservointi säilyttää ja suojaa 1700-luvun tykinputkia

Työmaavalaisimet loistavat kirkkaana Levyhallin nurkkauksessa, jossa kolme tykinputkea makaa lavojen päällä. Nämä lähes kolmensadan vuoden ikäiset putket on tuotu halliin bastioni Zanderin luota Kustaanmiekasta.

Valurautaa, suusta ladattavia, sytytettiin perästä sankkiruudilla, kuvailee konservaattori Lasse Mattila, kun kiertelen tarkastelemassa putkia lähemmin. Painoa putkilla on 800–900 kiloa. Ne ovat peräisin linnoituksen rakennustöiden alkuajoilta, yksi on ruotsalais- ja kaksi venäläisvalmisteista. Mattilan projektina on konservoida nämä Suomenlinnan vanhimpiin kuuluvat tykinputket.

Mattila on toiminut konservaattorina yli 20 vuotta. Hän työskentelee oman yrityksensä kautta pääasiassa kaupunginmuseoille, valtion museoille sekä seurakunnille. Usein toimeksiannot liittyvät taidemuseoiden veistoskokoelmiin tai historiallisten museoiden esinekokoelmiin. Toisinaan toimeksiantajana on myös Suomenlinnan hoitokunta. Mattilan työskentely näiden kolmen kanuunamallisen tykinputken parissa on osa pidempiaikaista konservointihanketta. Työtä jatketaan jo kuluvan vuoden elokuussa ja tulevina vuosina. Suomenlinnan tykinputkien esillepanoon sekä niiden ympäristön hoitamiseen ja olosuhteisiin tullaan hankkeen myötä kiinnittämään huomiota ennaltaehkäisevinä konservointitoimenpiteinä.

Harjausta ja havaintoja

Konservoinnilla esinettä tai rakennelmaa pyritään säilyttämään ja ehkäisemään sen tuhoutumista. Sen tarkoituksena ei ole palauttaa esineen ulkonäköä alkuperäiseksi.

Näiden konservoinnin kohteena olevien tykinputkien haasteena on, että ne ovat olleet ulkona koko ikänsä eli melkein 300 vuotta. Tykkien pinnalla on ollut kerros maata, likaa, pölyä, multaa, sammalta ja jäkälää. Työvälineinä Mattila käyttää muun muassa erilaisia teräsharjoja ja kirurginveistä. Jälkimmäisiä hänen mukaansa kuluukin kymmeniä, kun terät tuppaavat työssä katkeamaan. Puhdistustyö etenee vaiheittain ja varoen. Kerrosten poistaminen aloitetaan pehmeällä harjalla ja työn edetessä siirrytään karkeampaan.  Orgaanisen kerroksen alla on pääasiassa ruostetta ja oksideja. Nämäkin poistetaan, mutta ei aivan kokonaan.

Putkia putsatessa niiden pinnasta on löytynyt erilaisia kaiverruksia, kuten esimerkiksi numerosarjoja ja nuolenkaltaisia kuvioita. Putkien rungosta löytyy myös ilmeisesti tehtaan tai ruukin merkki sekä numerosarja, jotka ovat olleet jo valumuottiin kaiverrettuna. Yhden tarkastelemamme putken kyljessä näkyykin numero 173 sekä toisella puolella E-kirjain, jonka ympärillä on muita merkkejä. Mattila ei ole vielä selvittänyt, mitä merkki tarkoittaa.

Kaikki kolme putkea ovat olleet myös tukossa. Niiden sisällä on ollut kiveä ja maata. Putken sisälle kurkkiessamme Mattila kertoo, kuinka putken suu noin 10 cm pituudelta on ollut tyhjä ja puhdas. Valurautainen pinta on siinä kohdassa silmin nähden paremmin säilynyt. Sen jälkeen maa-aineksella täyttynyt tai täytetty putki on korroosion syömä, sillä aines on pitänyt pinnan kosteana. Tyhjentäessään putkia maa-aineksesta Mattila törmäsi tukkeena olevaan kuulaan. Hän olettaakin – tykkien ollessa peräisin siltä ajalta – että ruotsalaisten menetettyä linnoituksen venäläisille, ovat he tukkineet putket, etteivät venäläiset voisi käyttää tykkejä. Tykinkuulan sijaan tukkeena on saatettu käyttää tykin perästä katkaistua pallomaista osaa, pontta, jonka avulla putkea on liikutettu – kaikista putkista nimittäin puuttuu tämä osa. Voisin kuvitella, että se on lyöty irti ja työnnetty putkeen, Mattila pohtii.

Olosuhteet vaikuttavat konservoidunkin esineen säilymiseen

Puhdistuksen jälkeen vuorossa on tanniinikäsittely. Kyse on hallitun kemiallisen reaktion aiheuttamisesta, jossa valurauta reagoi tanniineihin. Tämä stabiloi sekä mustaa tykinputken pintaa. Lopuksi putki saa suojakseen vielä vahakerroksen. Vahakäsittely on tarvittaessa myös helppo uusia tulevaisuudessa. Mikäli putket maalattaisiin tai lakattaisiin, pitäisi tuo kerros poistaa aina ennen uutta käsittelyä. Vahakäsitelty pinta tarvitsee vain puhdistuksen ennen vahan lisäämistä.

Mattila tekee töitä niin sanotusti sarjana. Kolmen putken konservoinnissa ei tulekaan odottelua, kun voi aina siirtyä seuraavan esineen pariin. Lisäksi Levyhallin helmikuiset olosuhteet pitävät liikkeessä, Mattila naurahtaa. Puhdistuksen ja käsittelyn ohessa työstä laaditaan myös konservointiraportit kustakin esineestä. Raporttiin kirjataan, mitä konservoinnin aikana on havaittu ja mitä on tehty, jotta tulevaisuudessa tiedetään, mitä esineille on aikaisemmin tehty ja miksi.

Nämä kolme tykinputkea matkaavat pian takaisin ulos bastioni Zanderin luo tukevien kivillä korotettujen puurakenteiden päälle. Kaikkiaan tämän kaltaisia tykinputkia Kustaanmiekalla on noin parisenkymmentä. Tykinputkia löytyy lisää upotettuna ympäri linnoitusta, esimerkiksi laitureihin veneiden kiinnitystolpiksi. Lisäksi yhtä voi tarkastella lähemmin Suomenlinnakeskuksen aulassa. Kyseessä on Mattilan noin 11 vuotta sitten konservoima vastaavanlainen tykinputki. Silloin putkelle tehtiin myös lavetti sekä muita osia.

Kuinka kauan nämä tällä kertaa konservoidut tykinputket tulevat sitten säilymään sijoituspaikassaan ulkona tai milloin tulisi seuraava konservointikierros kysymykseen? Sitä on vaikea sanoa, sillä pitäisi osata muun muassa ennustaa säätä, Mattila toteaa. Suotuisimpia olosuhteita ovat kuivuus sekä tuulettomuus, jolloin esimerkiksi pöllyävä hiekka ei kuluta pintaa. Zanderilla mikään ei suojaa tykinputkia auringolta, joten se saattaa olla niille paras paikka.

Teksti ja kuvat: Kati Manner, Suomenlinnan hoitokunta