Linnoituksen joulu alkaa tulevana viikonloppuna

Suomenlinnassa vietetään Linnoituksen joulua 1.12.2018–6.1.2019. Talvinen tunnelma, monipuolinen ohjelma sekä kahvilat, ravintolat ja museot kutsuvat kävijöitä merimatkalle maailmanperintökohteeseen.

Linnoituksen joulun avajaisviikonloppuna pääsee muun muassa seuraamaan suosittua Linnoitustontun reittiä, osallistumaan opastetulle Kaarle-tontun kierrokselle sekä vierailemaan Ehrensvärdin kotimuseoon, Suomenlinna-museoon ja Sotamuseoon.

– Linnoituksen joulun ohjelmaa on järjestetty jo monena vuonna yhteistyössä Suomenlinnan yrittäjien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Linnoitustontun reittiä on voinut seurata jo vuodesta 2006 lähtien, ja se on muodostunut monille kävijöille ja asukkaille perinteeksi, kertoo Suomenlinnan hoitokunnan tapahtumakoordinaattori Paula Lappalainen.

Omatoiminen Linnoitustontun reitti on avoinna loppiaiseen saakka. Kaarle-tontun opastamana reitin pääsee kiertämään joulukuussa lauantaisin. Sotamuseo ja Suomenlinna-museo ovat avoinna ympäri vuoden, ja Suomenlinnan Lelumuseoon pääsee kesäkauden ohella vierailemaan joulukuun alusta loppiaiseen saakka. Lelumuseon vierailun yhteydessä voi nauttia Café Samovarbarin kotona leivotuista herkuista.

Joulun aikaan Suomenlinnassa järjestetään monia konsertteja sekä joululaulutilaisuuksia. Lisäksi linnoituksessa pääsee kurkkaamaan taiteilijoiden työhuoneisiin ja tekemään jouluostoksia.

Katso kaikki Linnoituksen joulun ajan tapahtumat ja aukiolot Suomenlinnan tapahtumakalenterista.

Tervetuloa nauttimaan Linnoituksen joulusta!

#linnoituksenjoulu #suomenlinna #linnoitustontunreitti

Lisätiedot

Suomenlinna on historiallinen merilinnoitus ja Unescon maailmanperintökohde. Linnoitus on Suomen suosituimpia matkailukohteita, jossa vierailee vuosittain noin miljoona kävijää. Suomenlinna on myös kaupunginosa, jossa asuu noin 800 helsinkiläistä.

Kaikki uutiset