Matkailuneuvonnassa mukavan vilkas kesä

Loppupuolelle kääntyvä kesä on ollut Suomenlinnan hoitokunnan matkailuneuvonnan väen kannalta mukava. Asiakkaita eli Suomenlinnassa vierailijoita on riittänyt – ei jatkuvaksi ruuhkaksi asti, mutta paljon enemmän kuin viime kesänä. Varsinkin ulkona tapahtuvassa neuvonnassa on ollut reippaasti viimevuotista enemmän asiakaskontakteja, kertoo hoitokunnan vastaava matkailuneuvoja Eeva Tulenheimo.

– Ulkomaalaisten kävijöiden osuus on ollut jo kesäkuusta alkaen selvästi isompi kuin vuotta aiemmin. Varsinkin viime viikkoina olemme päässeet neuvonnassa puhumaan aika usein saksaa, ranskaa ja ihan viime aikoina espanjaakin. Valtaosa kävijöistä on toki edelleen Suomesta, sanoo Eeva.

– Ulkomaalaisten joukossa on tietysti Suomessa asuvaa väkeä, mutta myös Keski- ja Etelä-Euroopasta Suomeen saapuneita matkailijoita. Aasialaisia sen sijaan on näkynyt Suomenlinnassa tänä kesänä hyvin vähän. Kävijät ovat rohkeasti lähestyneet meitä ja olleet kiinnostuneita Suomenlinnasta ja sen palvelutarjonnasta. Myös suomalaiset, jotka perinteisesti tutustuvat kohteeseen enemmän omin päin, ovat olleet mukavan aktiivisia.

– Kävijäprofiili itse asiassa muuttuu päivän mittaan hiukan. Aamupuolella on enemmän aktiivisesti linnoituksessa kierteleviä ihmisiä, joilla on myös kysyttävää matkailuneuvonnalta. Iltapäivällä on sitten isompi osuus väkeä, joka tulee esimerkiksi viettämään iltaa piknik-tyyliin tai muulla tavalla. Silloin meiltä kysytäänkin muun muassa ravintoloista, sanoo aiemmin Suomenlinnassa oppaana toiminut ja nyt matkailuneuvojana työskentelevä Alfons Rönnqvist.

– Suomalaisiahan riittää toki koko päivän ajaksi. Lapsiperheitä tuntuu olevan paljon, ja se näkyy ja kuuluu. Desibelejä riittää, täydentävät Eeva ja matkailuneuvoja Annamaria Kuikka.

Matkailusesonkina neuvojat pääsevät vastaamaan hyvin monenlaisiin kysymyksiin. Silloin neuvojien kattavat tiedot Suomenlinnasta ovat arvossaan.

– Esimerkiksi yhdysvaltalaisturistit haluavat usein saada tietoa paikan menneisyydestä sotahistorian näkökulmasta, sanoo matkailuneuvoja Elisa Pekkala.

Valtaosa asiakaskontakteista tapahtuu heti vierailijoiden saavuttua Suomenlinnaan. Joskus esimerkiksi lauttaa takaisin mantereelle odotellessaan ihmiset tutustuvat matkailuneuvonnan yhteydessä Rantakasarmilla eli C1:ssä olevaan johdantonäyttelyyn ja innostuvat kyselemään neuvojilta lisää.

Vaikka korona onkin painanut kävijämääriä normaalitilannetta alemmas, matkailuneuvonnassa on kehitelty koko ajan uusia palvelumuotoja ja paranneltu nykyisiä. Näkyvin uutuus on toinen sininen palvelukärry, jonka kanssa matkailuneuvonnan väki on päivystänyt leikkipuiston ja Upseerikerhon vieressä olevassa risteyksessä.

– Tällä toisella kärryllä on saatu mukavasti lisänäkyvyyttä; meillähän on edelleen käytössä myös perinteisesti Rantakasarmin edessä päivystävä kärry, toteaa Eeva.

Toinen uutuus on kesä-heinäkuun taitteen tienoilta tarjolla ollut Suomenlinna-bingo. Sen avulla voi bongailla linnoituksesta löytyviä asioita ja paikkoja, kuten sukellusvene, vanhan ankkurin puolikas tai Kuninkaanportti.

– Tavoitteena Suomenlinna-bingon kanssa on ollut saada työkalu, jolla lähestytään varsinkin lapsiperheitä ja ehkä muutenkin niitä, jotka eivät ehkä ota meihin niin aktiivisesti kontaktia. Tämä on ei-vakavamielinen tapa, naurahtaa matkailuneuvojan työssä jo pitkään viihtynyt Aslak Djupsjö.

Vaikka kasvotusten tapahtuvat asiakaskontaktit ovat tehokas tapa välittää tietoa Suomenlinnasta, matkailuneuvonnan väki kertoo kävijöille myös sähköisistä viestintäkanavista, kuten kesällä julkaistusta Suomenlinnan digioppaasta.

– Digioppaan avulla kävijät saavat kuitenkin linnoitusvierailusta paljon enemmän irti, joten pyrimme suosittelemaan sitä mahdollisimman monille, pohtii Eeva.

 

 

Kaikki uutiset