Puistokummitoiminta käynnistyy Suomenlinnassa

Suomenlinnan hoitokunta yhdessä Helsingin kaupungin rakennusviraston kanssa on ulottamassa kaupungin puistokummivapaaehtoisohjelman Suomenlinnaan. Puistokummitoiminnan kautta halukkaille avautuu mahdollisuus pitää omalla panoksellaan huolta maailmanperintökohteen maisemasta.

Ensi vaiheessa osallistumismahdollisuutta tarjotaan ensisijaisesti Suomenlinnan asukkaille. Jatkossa tavoitteena on, että kuka tahansa helsinkiläinen voi tulla vapaaehtoiseksi puistokummiksi linnoitukseen.

Asia oli esillä 12.10. järjestetyssä asukasillassa, jossa Helsingin kaupungin rakennusviraston vapaaehtoistyön koordinaattori Armi Koskela ja Suomenlinnan hoitokunnan puistokummiohjaajat, puutarhurit Aino Heininen ja Pauliina Harvikka, esittelivät käynnistyvää toimintaa.

Mikä puistokummitoiminta?

Puistokummitoiminta on rakennusviraston järjestämää, puistoissa tapahtuvaa vapaaehtoistyötä, jota tehdään vuoden aikana useammin kuin yhden kerran. Se tarjoaa puistojen hyvinvoinnista kiinnostuneille helsinkiläisille mahdollisuuden päästä hoitamaan oman asuinalueensa viheralueita.

Toiminnan ohjauksesta puistoissa vastaavat alueelliset puistokummiohjaajat. Lisätietoa toiminnasta löydät rakennusviraston hyvakasvaa.fi-sivuilta, jonne tulee myöhemmin Suomenlinnan oma osio.

Minustako puistokummi Suomenlinnaan?

Suomenlinnalaiset voivat ilmoittautua puistokummiksi ottamalla yhteyttä vapaaehtoistyön koordinaattori Armi Koskelaan joko puhelimitse numeroon 040 719 0824 tai sähköpostilla osoitteeseen puistokummit@hel.fi. Jokainen puistokummi saa vakuutuskortin, hyvakasvaa-huomioliivin ja roskapihdit.

Auta meitä käynnistämään ja kehittämään toimintaa vastaamalla kyselyyn

Toiminnan suunnittelun tueksi keräämme asukkaiden näkemyksiä vapaaehtoistoiminnasta Suomenlinnassa. Annathan mielipiteitäsi lyhyellä nettikyselyllä. Täyttäminen vie reilut viisi minuuttia. Kyselyyn pääset vastaamaan tämän linkin takaa. Kyselyyn tulee vastata viimeistään sunnuntaina 23.10.

Lisätietoja:

Kaikki uutiset