Kuvassa syreenipensas täydessä kukkaloistossa

Rantakasarmin palvelujen esteettömyyttä parannetaan

Suomenlinnan lautan odotusaulaan ja mm. matkailuneuvontaan johtavaa sisäänkäyntiä uudistetaan päälaiturin viereisellä Rantakasarmilla (C1). Työn vuoksi sisäänkäynti ja odotusaula ovat poissa käytöstä maanantaista 10.1. alkaen.

Työssä parannetaan tilojen esteettömyyttä lastenvaunuille, pyörätuoleille ja muille liikkumisapuvälineille. Hoitokunnan teettämä urakka sisältää esimerkiksi ulko-oven edessä olevan porrastason leventämisen kulkemisen helpottamiseksi.

Työ alkaa suojateltan pystyttämisellä ja maaperän lämmittämisellä maanantaina aamupäivällä. Urakan arvioidaan kestävän noin 1,5 kuukautta eli valmistuvan helmikuun loppupuolella.

 

Muutoksia matkailuneuvonnan sisäänkäyntiin ja aukioloaikoihin

Matkailuneuvonnan tiloihin tullaan uudistustyön aikana poikkeusreittiä HAA Gallerian sisäänkäynnin kautta. Normaali sisään- ja uloskäynti on siis suljettu.

Matkailuneuvonnan palvelupisteen aukioloajat muuttuvat työn ajaksi. Tilat ovat 10.1. alkaen toistaiseksi auki tiistaista lauantaihin klo 12:00–16:00. Matkailuneuvonta palvelee lisäksi verkossa ja puhelimitse kaikkina päivinä klo 10:00–16:00.

Juhla- ja kokoustilojen myyntipalvelu on tavoitettavissa aiempaan tapaan sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Vuokraajat sopivat avainten noudosta ja palautuksesta suoraan myyntipalvelun kanssa.

WC:t suljettu

Odotusaulan yhteydessä olevat WC:t ovat urakan ajan poissa käytöstä. Lähimmät Suomenlinnan yleisö-WC:t löytyvät Linna Barin terassilta sekä Suomenlinna-museota vastapäätä (kartta alla). Myös Suomenlinnan ja mantereen välillä liikennöivillä lautoilla on WC:t. Kaikkien WC-tilojen sijainnit löytyvät Suomenlinnan digioppaasta osoitteessa guide.suomenlinna.fi

Varovaisuutta työmaan lähellä liikuttaessa

Sisäänkäynnin uudistuksen aikana Rantakasarmin edustalla ja ympäristössä liikkuu työkoneita ja ajoneuvoja, joten alueella liikuttaessa on syytä olla varovainen.

Lisätietoja

  • Korjaustyöstä: Pia Kurki, rakennuttaja-arkkitehti, Suomenlinnan hoitokunta, pia.kurki@suomenlinna.fi
  • Matkailuneuvonnasta: Suomenlinnan matkailuneuvonta, info@suomenlinna.fi tai p. 0295 338 410

Kaikki uutiset