Kuvassa syreenipensas täydessä kukkaloistossa

Rapputyhjennysten tavarat hävitetään kontista

Pelastuslain (379/2011) 9 ja 10 § mukaan uloskäytävillä sekä ullakon ja kellarin käytävillä ei saa säilyttää mitään tavaraa. Suomenlinnan hoitokunnan hallussa on asukkaiden tavaroita viime joulukuussa suoritetusta rapputyhjennyksestä. Kontti, jossa tavarat ovat, tullaan tyhjentämään kesäkautta varten. Hoitokunta on säilyttänyt asukkaiden tavaroita yli kolme kuukautta.

Kontissa olevat tavarat viedään Suomenlinnan sekajätelavalle, metallinkeräykseen, SER-jätepisteeseen tai puujätelavalle, riippuen jakeesta. Kontin tyhjennys tapahtuu vapun jälkeen.
Mikäli asukas epäilee, että kontissa on hänelle kuuluvaa omaisuutta, tulee asukkaan ottaa Kirsti Masaliniin yhteyttä ja sopia aika tavaroiden noutamiseksi. Hoitokunta veloittaa tavaroiden poistamisesta rapusta asukkaalta hinnastonsa mukaisen taksan.

Hoitokunta tulee vastaisuudessakin tekemään tyhjennyksiä ilman erillistä ilmoitusta, koska asiasta on ilmoitettu aiemmin lukuisia kertoja.

Lisätietoja:

Suomenlinnan hoitokunnan työnjohtaja Kirsti Masalin, puh. 0295 338 341

 

Kaikki uutiset