Kuvassa talvinen suomenlinna ja matkailijoita

Suomenlinnan kulttuuritarjontaa hyödynnettiin viime vuonna ahkerasti kaikkina vuodenaikoina

Maailmanperintökohde Suomenlinnassa vieraillaan yhä enemmän linnoituksen kulttuuritarjonnan vuoksi. Vuonna 2018 Suomenlinnan kuuden museon vierailijamäärä nousi jälleen ennätykseensä; viime vuonna museoissa kävi noin 262 000 ihmistä.

Linnoituksen tapahtumat keräsivät niin ikään reilusti kävijöitä. Esimerkiksi jo vuosittaiseksi perinteeksi muodostunut sadonkorjuujuhla Viaporin Kekri sai marraskuussa noin 6 000 kävijää liikkeelle ja Linnoitustontun reitti joulun aikaan noin 2 000 tonttuilijaa. Viime vuoden menestyksiin kuuluu nykytaideteos ŠamaŠ, joka toi yli 10 000 ihmistä syksyiseen Suomenlinnaan.

– Suomenlinnaa kehitetään kestävän matkailun strategian sekä hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti. Talvikauden palvelujen kehittäminen ja kävijämäärien tasaaminen ympärivuotisemmaksi ovat keskeisiä tavoitteita. Talvikaudella yhä useampi palvelu on avoinna, ja monipuolinen tarjonta palvelee kävijöiden lisäksi asukkaita ja työntekijöitä, kertoo Suomenlinnaa hallinnoivan valtion viraston, Suomenlinnan hoitokunnan kehittämispäällikkö Petteri Takkula.

– On tosi hienoa, että ihmiset saapuvat vuosi vuodelta yhä enemmän nauttimaan linnoituksesta ja sen palveluista ympäri vuoden. Tälläkin hetkellä luminen linnoitus on kuin talven valkoinen ihmemaa.

Kaikkiaan merilinnoituksessa vieraili vuonna 2018 noin 1 090 000 ihmistä, joista vajaa 290 000 talvikaudella. Talvikauden kuukausien kävijämäärät jatkavat kasvuaan, ja esimerkiksi huhtikuu ja marraskuu olivat viime vuonna vilkkaita kuukausia.

Kävijöitä saapuu merilinnoitukseen niin Suomesta kuin ulkomailta. Talvikauden kävijät ovat tutkimusten mukaan pääosin ulkomaisia matkailijoita, mutta myös ihmiset kotimaasta ja pääkaupunkiseudulta tulevat yhä enemmän nauttimaan maailmanperintökohteen rauhasta ja maisemista talvisaikaan.

Monipuolista tarjontaa

Maailmanperintökohde Suomenlinnan kävijöitä houkuttelevat historia, kulttuuri, luonto ja merellisyys. Merilinnoituksessa voi käydä opastetulla kävelykierroksella, nauttia taide- ja tapahtumatarjonnasta sekä syödä hyvin useissa ravintoloissa ja kahviloissa. Linnoituksessa on myös esimerkiksi hostelli, kesäteatteri ja taidekäsityöläisten työhuoneita. Osa museoista palvelee ympäri vuoden ja osa toukokuun alusta syyskuun loppuun. Lisäksi linnoitukseen saavutaan muun muassa ulkoilemaan, luokkaretkeilemään sekä juhlimaan ja kokoustamaan Suomenlinnan hoitokunnan vuokraamiin tiloihin.

Viime vuonna Suomenlinnassa vietettiin merkkivuotta linnoituksen sata vuotta kestäneen suomalaisen kauden kunniaksi. Merkkivuoden vuoksi esimerkiksi linnoituksen karsserisiiven kuolemaantuomittujen vankisellit avautuivat vuosikymmenien jälkeen yleisölle.

Lisätietoja:

  • Petteri Takkula, Suomenlinnan hoitokunnan kehittämispäällikkö, petteri.takkula@suomenlinna.fi, 0295 338 387
  • Seuraa Suomenlinnaa somessa aihetunnisteella #suomenlinna
  • Kuvia Suomenlinnasta
  • Videoita Suomenlinnasta

Suomenlinna on historiallinen merilinnoitus ja yksi Suomen seitsemästä maailmanperintökohteesta. Suomenlinna on yksi Helsingin kaupunginosista, jossa asuu noin 800 ihmistä ja työskentelee vuodenajasta riippuen 400-500 ihmistä.

Kaikki uutiset