Suomenlinnan Lelumuseo täyttää 30 vuotta

Vuonna 1985 perustetulla Suomenlinnan Lelumuseolla on juhlavuosi. ”Vietämme synttäreitä meille ominaiseen tapaan: tekemällä työtä ahkerasti ja suurella sydämellä”, sanoo museonjohtaja Petra Tandefelt.

Lelumuseon kokoelma käsittää Suomesta kerättyjä leikkikaluja aina 1830-luvulta 1970-luvun alkuun saakka. Museo sijaitsee Suomenlinnan itärannalla, vuonna 1911 rakennetun Vasiljevin huvilan pohjakerroksessa. Lelumuseon yhteydessä on myös kahvila Samovarbar ja museokauppa.

Museo on yhden naisen elämäntyö, jo toisessa sukupolvessa

Museon perustaja, taiteilija Piippa Tandefelt alkoi kerätä vanhoja leluja tyttärelleen Petralle tämän synnyttyä vuonna 1966. Vuoteen 1985 mennessä leluja oli kertynyt jo pienen museon verran. Lelumuseo avattiin Suomenlinnaan, kotitalon pohjakerrokseen (Vasiljevin huvila). Vuonna 2003 äiti Piippa jätti lelut tyttärensä Petran haltuun, joka nyt huolehtii kokoelmasta ja on laajentanut sitä entisestään. Museon tiskin takana työskentelee usein myös kolmas sukupolvi, Petran tytär Iris Tandefelt.

Museo toimii toiminimellä kaikkien yhteiskunnan tukien ulkopuolella. Pääsylipputulot, museokahvila ja museokauppa ovat edellytyksiä sille, että yksityinen kokoelma voi olla yleisölle avoinna. Kesä on Lelumuseolla kiireinen, mutta talvella asiakkaita riittää vain jouluksi. “Olen vähän yllättynytkin, että sitkeinä sisseinä olemme pärjänneet jo huikeat 30 vuotta”, nauraa museonjohtaja Tandefelt. Suomenlinnan Lelumuseossa vieraili vuonna 2014 yli 20 000 kävijää.

Romanttinen nostalgikko ja moni muu löytää Suomenlinnan Lelumuseosta elämyksiä. Museo toimii myös mainiona siltana eri sukupolvien välillä, isovanhempia ja lapsenlapsia yhdistävänä retkikohteena. ”Tänne ei kuitenkaan pallomerta tai puuhanurkkaa tule – lelumuseo on pyhitetty eläkkeelle jääneille leikkikaluille”, huomauttaa Tandefelt. Ulkomainen vierailija tutustuu Lelumuseossa suomalaiseen kulttuuriin ja historiaan leikkisällä tavalla, kuin keittiön porstuan kautta. ”Joskus ulkomaalaisetkin yllättävät, kun osaavat kysyä meidän kissan kuulumisia tänne tullessaan”, kertoo Tandefelt uskollisista asiakkaistaan.

Petra Tandefelt tunnetaan myös Nallerouva Hunajapurkin Herkkukirja – nostalgisia leluja ja reseptejä (Tammi 2012) -kirjan tekijänä.

Tiedustelut:

Petra Tandefelt
Museonjohtaja
petra@lelumuseo.fi
Puhelin 0505507675

Marjo Pyykönen
Tuottaja
marjo@woa.fi
Puhelin 0405567191

 

Suomenlinnan Lelumuseon aukioloajat:
3.4.-6.4. pääsiäinen 11-17
11.4.-3.5. viikonloput 11-17
9.5.-19.6. päivittäin 11-17
20.6.-30.8. päivittäin 11-18
31.8.-27.9. päivittäin 11-17
28.11.-20.12. viikonloput 11-16
26.12.-6.1. päivittäin 11-16

UUTUUS! 6.6. Kustaan päivänä Suomenlinnan kaikkiin museoihin on vapaa pääsy.

Museoliput:
Aikuiset 6,-
Lapset 3,-
Opiskelijat ja eläkeläiset 5,-
Kimppalippu (2 aik.+2-4 lasta) 15,-
Suomenlinnan museoiden yhteislippu 18,-
Museokortti 54,-

Kaikki uutiset