Kuvassa syreenipensas täydessä kukkaloistossa

Suomenlinnan matkailun vuosi 2021

Vuosi 2021 jatkui pandemiatilanteen sävyttämänä myös Suomenlinnassa. Haasteellisesta tilanteesta huolimatta linnoituksen toimijat tiivistivät yhteistyötään ja uusia palveluita ja toimintatapoja kehitettiin. Suomenlinna osoitti edelleen vetovoimaisuutensa ja vahvisti tarjontaansa kotimaiselle kävijäkunnalle.

Suomenlinnan digitaalista saavutettavuutta kehitettiin ja tapahtumiin kokoonnuttiin turvallisesti
Palveluiden ja nähtävyyksien saavutettavuutta parannettiin ottamalla käyttöön Suomenlinnan digiopas. Digioppaan interaktiivisen kartan avulla kävijä löytää palveluihin ja tapahtumiin. Digioppaasta saa tietoja linnoituksesta ja vesiliikenteen aikatauluista. Uutena palveluna lanseerattiin myös Suomenlinnan verkkokauppa. SuomenlinnaShopista voi ostaa muun muassa museoiden ja opastettujen kierrosten pääsylippuja, paikallista taidekäsityötä ja museokauppojen tuotteita.

Koronan vuoksi hiljaisen kevätkauden jälkeen kesällä voitiin jälleen kokoontua tapahtumien ääreen. Helsinki Biennaalin rinnakkaistapahtumana järjestetty kansainvälinen nykytaiteen näyttely ”So long and thanks again for the fish”, Ryhmäteatterin Sofian maailma ja Ehrensvärd-seuran juhlavuoden tapahtumat ilahduttivat kesän kävijöitä. Syksyn suosikkitapahtumia olivat ravintoloiden Suomenlinnan Suupalat, Valotaiteen seuran biennaalinäyttely FLASH3 ja pimeän ajan tapahtuma Viaporin Kekri. Linnoituksen joulu ja lapsiperheille tarjolla ollut Linnoitustontun reitti saivat kiitosta kävijöiltä korona-ajan keskellä.

Vuosi 2021 toi Suomenlinnaan myös uuden yrittäjän, kun Restelin operoima Food & Events Tapahtumaravintolat otti vastuun Bastion Bistron ravintolaliiketoiminnasta. – Ensimmäinen kesä meni hienosti ja oli mukavaa huomata, että kävijät löysivät meille. Vuosi on opettanut paljon ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme, jotta voimme palvella asiakkaitamme paremmin, kertoo Bastion Bistron ravintolapäällikkö Hanna-Leena Kyrö.

Kävijämäärät kasvoivat Suomenlinnassa koronatilanteesta huolimatta

Vuonna 2021 maailmanperintökohteessa vieraili 563 000 kävijää. Nousua vuoteen 2020 verrattuna oli 115 000. Koronapandemiaa edeltävänä aikana merilinnoituksen kävijämäärä oli noin miljoona. Palveluihin ja tapahtumiin kohdistuneet rajoitukset muuttuivat vuoden aikana moneen kertaan ja lyhyellä varoitusajalla.

– Suomenlinnan kävijäprofiili oli toisen vuoden peräkkäin erittäin kotimaispainotteinen. Kesäkuun helteet toivat erityisen paljon pääkaupunkiseutulaisia saaristovierailulle. Kesän loppupuolella alkoi näkyä ulkomaalaisten matkailijoiden paluu. Ensimmäisessä vaiheessa palasivat erityisesti keski- ja eteläeurooppalaiset kävijät. Loppuvuodesta alkoi näkyä myös aasialaisia ja pohjoisamerikkalaisia vieraita, kertoo vastaava matkailuneuvoja Eeva Tulenheimo.

Suomenlinnaa kehitetään kestävän matkailun kohteena

Suomenlinna on ympärivuotinen käyntikohde ja Helsingin kaupunginosa. Suomenlinnan kehittäminen jatkuu määrätietoisesti sidosryhmien kanssa. Kestävän matkailun strategian päivitys toimii siltana pandemian jälkeiseen aikaan. Vuonna 2022 Suomenlinnassa panostetaan edelleen monipuolisen palvelutarjonnan, merellisyyden ja elämyksellisen miljöön esittelyyn. Pääreitin kunnostaminen näkyy katukuvassa ja on välttämätön toimenpide linnoituksen reittien ja niiden alla kulkevan infrastruktuurin parantamiseksi.

Suomenlinnan toimijat kutsuvat helsinkiläisiä viihtymään linnoitukseen kaikkina vuodenaikoina. Vain 15 minuutin lauttamatka tuo Helsingin merellisimpään kaupunginosaan. Suomenlinnassa on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet, avoimet merelliset maisemat ja Helsingin upein tähtitaivas. Linnoitukseen voi myös jäädä yöksi, Villa Silo ja Hostel Suomenlinna palvelevat majoittujia historiallisessa merilinnoituksessa.

Suomenlinna on pääkaupunkiseutulaisille ja alueella matkaileville helposti saavutettava ja elämyksellinen kohde ympäri vuoden. Toivotamme kaikki tervetulleiksi Unescon maailmanperintökohde Suomenlinnaan.

Lisätietoja:

Petteri Takkula, Suomenlinnan hoitokunta, kehittämispäällikkö p. 0295 338 387, petteri.takkula@suomenlinna.fi
Suomenlinnan verkkosivut www.suomenlinna.fi
Suomenlinnan Digiopas guide.suomenlinna.fi 
Suomenlinnan verkkokauppa suomenlinnashop.johku.com
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä

Kaikki uutiset