Kustaanmiekan rantavarustus, taustalla Vallisaari.

Suomenlinnan turvallisuudesta huolehditaan monin tavoin

Suomenlinnaa hallinnoiva Suomenlinnan hoitokunta on ryhtynyt toimenpiteisiin maanantain putoamisonnettomuuden vuoksi.

Maanantaina 23.7. linnoituksessa sattui onnettomuus, kun lapsi putosi noin viiden metrin korkuisen muurin päältä bastioni Kunniassa. Hänet vietiin ambulanssilla hoitoon, eikä hänellä ole hengenvaaraa. Kyseistä muuria ei ole aidattu kuten ei pääosaa Suomenlinnan muureista tai jyrkänteistä. Tapauksen johdosta on ryhdytty toimenpiteisiin.

– Tapahtumapaikalle on viety lisää kylttejä varoittamaan putoamisvaarasta. Tapahtuman aikaan kyltit oli oletettavasti ilkivaltaisesti poistettu paikaltaan. Kylttien tilannetta on seurattu ennenkin, mutta nyt seurantaa tehostetaan tarkastamalla kesäkauden ajan kaikki linnoituksen varoituskyltit kahdesti päivässä, jotta tilanne voidaan tarvittaessa korjata nopeasti, kertoo hoitokunnan johtaja Ulla Räihä.

– Mietimme myös entisten lisäksi muita mahdollisia viestinnällisiä keinoja kertoa turvallisuudesta ja kehottaa varovaisuuteen. Aihe on tähän saakka ollut esillä paikan päällä linnoituksessa ja lautoissa sekä esittelymateriaaleissa esimerkiksi verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja esitteissä, Räihä kuvailee.

Osana jatkuvaa turvallisuuden kehittämistä ovat kahdesti vuodessa tehtävät kävijäturvallisuusauditoinnit sekä päivittäisen työn lomassa tehtävät turvallisuuteen liittyvät huomiot. Näiden perusteella tehdään korjaavia toimenpiteitä, jos sellaisille havaitaan tarvetta. Lisäksi toimenpiteitä tehdään yksittäisten tapausten perusteella. Hoitokunta tekee myös yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa. Seuraavassa kävijäturvallisuusauditoinnissa alkusyksystä paneudutaan muun ohella entistä tarkemmin koko Suomenlinnan alueeseen heinäkuun tapauksen näkökulmasta.

Turvallisuuden lisäämiseksi vilkkaalla kesäkaudella linnoituksessa partioi kesävalvoja, jonka tehtäviin kuuluu mm. neuvoa ja opastaa kävijöitä. Niin ikään kesäkauden ajan Suomenlinnan pelastusasema on miehitetty. Pelastusasemasta vastaa Helsingin pelastuslaitos.

Hoitokunnalla on työn alla Suomenlinnan opastusjärjestelmän kehittäminen, jonka yksi tavoite on vastata kävijäturvallisuuden haasteisiin ohjaamalla kävijöitä turvallisille reiteille entistä paremmin.

– Toivomme kovasti, että kävijät muistavat nauttia linnoituksesta liikkumalla varoen. Saarilla on useita vaarallisia, pääosin aitaamattomia jyrkänteitä ja muureja kuten on yleistä saarilla ja eri linnoituksissa. Ei ole mitenkään mahdollista aidata näitä kaikkia. Rannoille voi tulla korkeita aaltoja, ja esimerkiksi työmaille on kokonaan pääsy kielletty. Linnoituksen läpi kulkee viitoitettu niin sanottu sininen reitti, jolta voi tutustua pääsaariin ja päänähtävyyksiin, Räihä kertoo.

Suomenlinnaan kuuluu kahdeksan saarta, joiden yhteispinta-ala on 80 hehtaaria. Muureja linnoituksessa on kuuden kilometrin verran. Suomenlinnaa alettiin rakentaa vuonna 1748. Oman erityispiirteensä linnoitukselle on antanut sen historiallinen merkitys kolmen valtion – Ruotsin, Venäjän ja Suomen – puolustuksessa.

Lisätietoja:

  • Suomenlinnan hoitokunnan johtaja Ulla Räihä, puh. 0295 338 301
Kaikki uutiset