Kuvassa syreenipensas täydessä kukkaloistossa

Suomenlinnassa seminaari kulttuuriperinnön tutkimisesta – liity mukaan verkossa 1.-2.10.

Suomenlinnassa pohditaan viikonloppuna 1.-2.10. ilmastonmuutoksen vaikutuksia vedenalaisen kulttuuriperinnön tutkimiselle. Tapahtuma on osa DAN Europe Foundationin Sustainable Touria, joka on kiertänyt Euroopassa 15 000 kilometriä täyssähköautolla tutustuen kestävää kehitystä tukeviin yrityksiin sekä ympäristön ja merien suojeluohjelmiin.

Lauantaisessa seminaarissa DAN Europen lähettiläät kertovat kiertueestaan, puhutaan meneillään olevan hylkykartoituksen toteuttamisesta kestävän kehityksen hengessä sekä tutustutaan ilmastonmuutoksen vaikutukseen Itämereen ja Tvärminnen uuteen Tutkimussukellusakatemiaan. Tapahtumaan liittyen Suomenlinnan alueella tehdään perjantaina sukelluksia. Molemmat tilaisuudet ovat verkossa avoimia kaikille (linkit alla).

Ilmastonmuutos vaikeuttaa Itämeren kulttuuriperinnön ja meriluonnon monimuotoisuuden tutkimista. Sään ääri-ilmiöiden yleistyminen merkitsee vaikeutuvia olosuhteita esimerkiksi tutkimuksiin liittyville sukelluksille samalla kun tutkitun tiedon tarve kasvaa. Myös Itämeren rehevöitymiskehitys muuttaa olosuhteita. Merien kunnon kohentaminen auttaa myös merellisestä kulttuuriperinnöstä huolehtimista.

Itämerellä on merkitystä mm. Veteen vajonneet -tutkimushankkeelle, jonka osana tutkitaan Suomenlinnan vedenalaisesta maisemasta löytyviä puulaivojen hylkyjä. Hanke on osa ruotsalaista tutkimusohjelmaa Unohdettu laivasto, jossa kootaan lisätietoa Ruotsin laivastosta vuosien 1450–1850 välillä. Tieto on tärkeää myös Suomenlinnan hoitokunnalle linnoituksen historiallisen menneisyyden tuntemuksessa ja kehitettäessä maailmanperintökohteen esittelyä kävijöille ja muille asiasta kiinnostuneille.

Suomenlinnassa järjestetään lauantaina 2.10. asiantuntijaseminaari, jossa käsitellään mm. kestävän kehityksen merkitystä vedenalaistutkimiselle. Seminaari on verkossa avoin kaikille, sen kieli on englanti.

Seminaarin ohjelma:
Chair of the seminar: Anne Räisänen-Sokolowski, DAN Finland
10:30–10:40 Opening of the seminar: Ilari Kurri, Director at Governing Body of Suomenlinna
10:40–-11:00 The End of Glory Days -project and sustainability: Minna Koivikko, Project leader at Finnish Heritage Agency
11:00–11:30 DAN Sustainable Tour: Alana Alvarez and Manuel Bustelo, Ambassadors at Divers Alert Network, Europe
11:30–12:00 Climate Change and mind – Why our eco-emotions matter?: Sanni Saarimäki, Psychologist at Aalto University/Tunne Society
13:30–14:00 The Baltic Sea and Climate Change: Roope Flinkman, PhD Marine scientist at Finnish Environment Institute
14:00–14:30 Scientific Dive Training in the Changing Climate: Edd Stockdale, Coordinator at Finnish Scientific Diving Academy at Tvärminne Zoological Station, University of Helsinki
14:30–15:00 Porkkala Wreck Park: David Cleasby, Maritime archaeologist at Finnish Maritime Archaeological Society
15:00 Closing the seminar: Roope Flinkman, PhD, Marine scientist

Linkki seminaarin seuraamiseen verkossa (Museoviraston YouTube-kanava)

Ennen seminaaria perjantaina 1.10. järjestetään sukellus- ja mediatilaisuus, jossa ovat mukana mm. sukeltamisen turvallisuutta edistävän DAN Europe Foundation -säätiön edustajat Alana Alvarez sekä Manuel Bustelo. Paikalla on myös Veteen vajonneet -hankkeen Suomen projektin vetäjä, meriarkeologi Minna Koivikko Museovirastosta. Tätäkin tilaisuutta voi seurata suorana verkosta.

Linkki sukellustilaisuuden seuraamiseen verkossa (Museoviraston YouTube-kanava)

 

Kaikki uutiset