Kuvassa syreenipensas täydessä kukkaloistossa

Hoitokunnan ajankohtaista

Suomenlinnan musiikkistudiolla uudet vuokralaiset

11.11.2014

Suomenlinnassa sijaitseva musiikkistudio on saanut uudet vuokralaiset Suomenlinnan musiikin ystävät ry:stä. Hoitokunta toimii entiseen tapaan vuokraisäntänä. Lue lisää

Yhteistyöhanke jakaa hyviä käytäntöjä eurooppalaisten linnoitusten kehittämiseen

28.10.2014

Suomenlinnan hoitokunta on osallistunut EU-rahoitteiseen ATFORT-hankkeeseen, jossa muiden eurooppalaisten linnoitusten kanssa on jaettu kokemuksia ja parhaita käytäntöjä kohteiden monipuolisesta uudelleenkäytöstä. Lokakuussa allekirjoitettiin aiejulistus eurooppalaisen verkoston perustamisesta sotilaallisille rakennusperintökohteille. Lue lisää

Pohjoismainen raunioseminaari pidetään syksyllä Suomessa

23.7.2014

Pohjoismainen raunioseminaari pidetään syyskuussa ensi kertaa Suomessa. Seminaari alkaa Suomenlinnassa 24.9. ja jatkuu 25.9. ja 26.9. vierailuilla eri puolilla Etelä-Suomea päättyen Turkuun. Seminaarin aihe on Pohjolan rauniot – tutkimus- ja restaurointimenetelmät laserkeilauksesta laastin valintaan. Seminaarin järjestävät Museovirasto, Metsähallitus ja Suomenlinnan hoitokunta. Kielinä käytetään skandinaaviskaa (ruotsi, norja, tanska) ja englantia. Lisätiedot osallistumismaksusta ja muista yksityiskohdista sekä […] Lue lisää

Uusi hoitosuunnitelma koordinoi Suomenlinnan suojelua ja kehittämistä

24.3.2014

Suosittu matkailukohde Suomenlinna on myös jatkuva restaurointi- ja kehittämiskohde. Kehittämistyö tähtää Suomenlinnan pysymiseen kansainvälisesti arvostettuna, autenttisena merilinnoituksena. Hoitosuunnitelma koordinoi Suomenlinnan suojelua ja kehittämistä. Lue lisää